Koko nimi: Hideaki Takizawa 滝沢秀明
Lempinimet: Tackey, Takki
Syntymäaika: 29.3.1982
Syntymäpaikka: Hachiōji, Tokio
Veriryhmä: A
Johnny’s ryhmä: Tackey & Tsubasa
Milloin liittyi Johnnyihin ja miksi: Vuonna 1995.
13-vuotiaana. Lähetti itse hakemuksensa.
Voihan Takki. Jos olen aikaisemmin sanonut joidenkin
Johnnyjen edustavan itselleni sellaista perusJohnnya niin tässä on kyllä se ”parhain”
esimerkki. Takki ei ole omia ykkössuosikkejani mutta hyvin tyypillinen Johnny.
Varsinkin ulkonäöltään. Ainakin siis mun silmissä...
Itse hieman jo kyllästyin Takkiin aikanaan kun katselin
paljon vanhoja Johnnyklippejä (90-luvun lopusta ja 2000-luvun alusta) sillä
Takki on siellä ihan joka paikassa. Siihen aikaan kun Takki oli ehdottomasti
suosituin juniori. Kun katsoo esimerkiksi juniorikonsertteja tuolta ajalta
tuntuu että Takki laulaa vähintään joka kolmannen kappaleen. Eikä siinä mitään
jos herrasta sattuu tykkäämään.
Johnny-setä alun perin meinasi että Tackey ja Tsubasa
debytoisivat kumpikin soolona mutta pojat itse halusivat aloittaa duona.
Kummaltakin on toki sen jälkeen tullut soolomateriaalia.
Tackey on viime aikoina harrastellut lähinnä teatterihommia.
Edellistä vuodenvaihdetta lukuun ottamatta Tackey onkin yleensä osallistunut
Countdowneihin Imperial teatterilta. Missä hän onkin sitten aloittanut uuden
vuoden version esityksestään seuraavana päivänä. Tsubasa parka onkin useampana
vuonna vilautettu ensin Tokyo Domella ja sitten juoksutettu sieltä teatterille.
No mutta edellisessä tosiaan kumpikin oli vain Domella. Teatterin lisäksi
Tackey on tehnyt jonkin verran draamarooleja ja on ihan hyvä näyttelijä.
Näiden lisäksi Takilla on suht vakituinen nettiohjelma
Johnnyjen sivulla. Tämän puitteissa hän haastattelee muita jo debytoineita
Johnnyjä ja junioreita.