Siisteyttä missä tahansa tapahtumassa voi suuresti edistää
itse kukin kävijä. Mitä enemmän roskaa jätät jälkeesi lojumaan sitä enemmän
sitä siellä on. Tämä on hyvin yksinkertaista ja olisikin toivottavaa, että
conikävijät itse kiinnittäisivät huomiota kukin omaan käyttäytymiseensä.
Toki asialle voidaan tehdä jotain myös conien puolesta. Tässä
on siis joitakin pointteja conin siisteyden ylläpidolle:
- Yksi iso pointti, mikä ainakin itselleni on vänkäröidessä tullut puuttellisena esille, on perehdytys. Tiedän useammankin ihmisen mitkä ovat aloittaneet conissa siivousvänkäröintivuoronsa siten, että he eivät ole tienneet miten kaikkia annetun avainnipun paperitelineiden avaimia käytetään, tai mihin ne edes käyvät (jopa se on ollut epäselvää että kaikki ovat telineiden avaimia). Osaava työntekijä on huomattavasti nopeampi kuin sellainen joka ei tiedä mitä tekee. Vallankin siinä vaiheessa kuluu aikaa jos pitää ensin tutkailla jonkin aikaa telineitä että älyää miten sitä paperia saa sinne lisättyä. Myös roskisten sijainti olisi hyvä näyttää. Siinä jää helposti jokin tyhjäämättä jos ei tiedä missä moinen sijaitsee. Tämä on ajoittain vikana myös ammattipuolella, itselle on käynyt niin että on tultu kysymään miksi erästä roskista ei ole tyhjennetty ja vastaus oli se että en tiennyt koko roskiksen olemassaolosta...
- Olisi myös hyvä jos vänkäreille olisi saatavilla helposti pienimuotoinen siivoussetti (esim. harja ja rikkakihveli, ja jonkinlainen puhdistuspyyhe ja puhdistusaine liuos) osa vänkäreistä kun ei kokisi näiden käyttämistä mitenkään suureksi pahaksi. Ainakin oletettavasti...
- Pukuhuoneet ovat hienoinen ongelma sillä niissä käytetään vaikka minkälaista ihomaalia ja muuta tököttiä ja hiuslakkaa ja vaikka mitä muuta. Toki käyttäjien tulisi aina siivota jälkensä, mutta tämä voi olla hieman hankalaa, sillä näissä huoneissa ei yleensä ole kummoisia välineitä moiseen (moisten lisääminen voisikin olla fiksua). Itse ainakin totesimme Frostissa että pelkällä vedellä ja käsipyyhkeillä ei saa ihomaalia kovin hyvin pyyhittyä pöydästä. Yksi vaihtoehto pöytien siisteyteen voisi olla vahaliina tai jokin vastaava. Tällöin maalit tms. eivät päätyisi pöydän pintaan. Pöytätasot kun siivoajien täytyy ottaa käsimenetelmillä mutta lattiat voi tarpeen vaatiessa ottaa yhdistelmäkoneella. Ongelmaksi tulee tässä tapauksessa mahdollinen kuumaliima sillä ainakaan vahakangas ei kestä kovin kuumaa lämpötilaa...
- Sitten ihan yleistä roskien lajittelusta. Ainakin Desuconissa olen huomannut erilliset keräysastiat palautuspulloille, mikä on erittäin hyvä asia. Näitä siis olisi toivottavaa jokaisen käyttää. Toinen pulloihin liittyvä asia on ramunepullot. Huomasin edellisessä conissakin vänkäröidessä että useammankin kerran löytyi ramuneja jätettynä siististi roskiksen viereen. Tästä voitaneen olettaa että pullon siihen tuonut henkilö ei ole tiennyt meneekö pullo sekajätteeseen. En ole itse tietoinen voisiko ramunepullon edes mahdollisesti laittaa lasinkeräykseen kun siinä on se muovikorkki. Mutta vaikka voisikin, epäilen conijärjestäjillä olevan resursseja moiseen lajitteluun eli ramunepullot laitetaan tavan roskikseen.
- Toinen lajitteluun hieman liittyvä seikka ovat pizzalaatikot. Coneista ainakin Desut ovat siinä mielessä ”huonommassa” asemassa siisteyden kannalta, sillä Sibeliustalon lähin pikaruokapaikka on pizzeria. Hampurilaispaikoista kun jää huomattavasti pienemmät ja helpommin kasaan menevät roskat. Pizzalaatikot sinänsä voi (jos ne eivät ole todella rasvaisia) lajitella pahveihin, mutta se onko tällaiseen käytännön mahdollisuutta on taas eri asia. Ongelmaksi muodostuukin lähinnä se että ne vievät aivan järjettömästi tilaa roskapusseista, varsikin kun ne vaan tökätään roskiksiin yhtään lytistämättä tai sitten tehdään kuten monet eikä viedä roskiksen luo ollenkaan. Monesti myös tällainen roskis ei ole edes aivan täynnä, mutta pakko viedä... Coneille missä on paljon pizzan syöntiä (kuten Desut) voisi melkein olla fiksua tehdä jonkinlainen pahvinkeräys piste tai useampia. Tämä voisi olla toteutettu niinkin yksinkertaisesti että otetaan vaikka myyntisalista ylimääräiseksi (oletettavasti) jääviä isoja pahvilaatikoita ja tehdään niistä keräyslaatikoita. Jos edes osa pizzalaatikoista kerättäisiin näin, ei tavallisia roskiksia tarvitsisi olla tyhjentämässä joka toinen sekunti.
- Yksi roskaa tekevä asia ovat tietenkin vielä muoviset juomamukit. Näihin ei coni kovin paljoa voi vaikuttaa sillä niiden puuttuminen olisi huonoa palvelua. Ellei jokin coni kehitä oheistuotteeksi jonkinlaista helposti mukana kuljetettavaa juomapulloa. Conikävijät voivat toki vaikuttaa omaan tuottamaansa mukimäärään pitämällä mukana omaa juomapulloa!
Nyt sitten jatkossa ollaan kaikki siistejä conilaisia eikä
jätetä sotkua jälkeemme!!
ps. jotta postaus ei olisi aivan kuolettavan tylsä piristin sitä hieman enemmän tai vähemmän sopivilla Johnny giffeillä..